Auto saatiin huoltoon ja liiderihän puhuikin aikas hyvää englantia. Kuka maileihin vastaili ei kylläkään. Termaria ei taida vaihtaa, liekkö ei ollut osaa vai mikä mutta kovasti oli mieltä ettei sitä tarvitse. Yritin selittää että Suomessa kylmä, sanoi käyneensäkin Helsingissä mutta termostaatissa ei ole vikaa. No en tiiä, ei kuitenkaan pakkasilla juuri koppi lämpeä. No, öljyt vaihtaa kuitenkin ja filtterit. Toivottavasti huoltaa myös jääkaapin, se olis tärkein. Konepellin alla on ukko ropannut nyt yli tunnin, jääkaappiin ei ole koskenut. Tämän kaverin kanssa ei ole yhteistä kieltä niin voi kysyäkään.


Tää halli on kunnon asuntoautojen tuunauspesä. Kymmenittäin autoja ns vaiheessa. Joko kaveri ostaa vanhoja, laittaa kuntoon ja myy tai sitten jengi tuo autot säilöön talveksi ja huoltoja tehdään vähitellen. Tuli kyllä mieleen sekin että olisko varastettuja, kun aika moni purettu ihan osiksi ja moneen uusi maali pintaan. No tuskinpa kuitenkaan. Ihan hyviä maalaamaankin ovat.

Tosiaan antoi ennusteeksi 4-5 tuntia niin jäätiin autoon odottelemaan, keskustaan olis kestänyt matkat eestaas 2,5 tuntia, ihan turhaa bussissa istumista. Viiään auto suorilla säilytykseen kun homma paketissa ja sitten kylille ja kämpille.
No viimein, jääkaapin kaasuuosat näkyvillä.

Luulin kyllä että irroitettavat koko kaapin, mutta tuolta ne ropailee. Asentajat vanhempaa herrasmiestä, luulis kokemusta löytyvän. Poltin ainakin oli ihan tukossa, lähti sen kanssa jonnekin, ehkä puhdistaa? Vai hakeeko vastavan uuden?


Sinällään hyvä kun Suomessa eivät suostuneet edes huoltamaan, uusi olisi pitänyt ostaa. No olisihan se helpompi, mutta jos tällä tekohengitetään jatkoaikaa vuosia niin miksipä ei vanhaa huoltaisi? Ihan tarpeeksi tulee jätettä muutoinkin.

Jonnekin ukko kyllä lähti autolla, että kai jotain osaa sittenkin? Tää on kyllä hyvää kommunikaatiota kun lähinnä vaan näyttämällä, äsken näytti miten paljon karstaa tuli ton sisältä.
Tuli sittenkin uusi osa, voi tätä jännityksen määrää! Toiset tykkää kaikenlaisista harrasteista, mie kattoo kun ammattilainen saa aikaiseksi!
No ainakin palaa puhtaasti, ei taida koko pakoputkea vaihtaakaan. Ehkäpä tietää näistä enemmän kuin allekirjoittanut?

Taas hävisi ukot jonnekin, ilmanputsari toimitus tuli äsken niin sen vaihtoi toinen. Jotain tässä odotellaan, avasi ylemmän tuuletusritilän, katsoi sisään ja pyöritteli päätään. Ehkä nää antennipiuha viritykset ei hivele hänen silmää? Ja tielläkin ovat asentaessa, Ikäänkuin ei olis pienet tilat muutoinkin? Siksi ajattelin että ottaisi irti.

Ja niinhän se revittiin antenninpiuha pois. 🙂 Tulee jo vähän osaa jota en ole tilannutkaan. Tuuletusritilät meni vaihtoon, tosin voihan se olla että vaikuttaa toimintaan ratkaisevasti jos puhtaat ja ilma kulkee? No, oli ne vähän rikkikin. Hyväksytään. Pirun tarkkaan puhistaa tiivisteen ylijäämiä, mie oisin jo antanu olla, vaan sanoppa ny et ihan hyvä se on! Kestää vaan ja nälkä alkaa tuleen. Tilanne kehittyy, nyt 3 äijää katsoo kun yksi asentaa, tai no neljä jos miut lasketaan. Pomo ei oo paikalla ni äiät eiku rötwää.
Tais muuten ollakki turvallisuusnäkökulma mille pyöritteli päätään kun taisi ritilävaihtoon olla syy että saa palokaasut ohjattua ulos. No, onpaan turvallisempi. Ja nätimmät ritilät.

Alkaa kyl vähitellen hirvittämään hintapolitiikka, uutta osaa ja tunteja kertyy. No onneks tuntihinnat ei lie Suomen luokissa. Selviääköhän tonnilla?
Taitaa lähestyä homma loppuaan, aika hyvin hän arvioi, 4 tuntia 20min nyt siitä kun mentiin hallille. Tosin oli tässä siirtymäkin kun toiselle hallille siirryttiin hommiin.
Kaasupoltin, öljyt, öljynsuodatin, dieselin suodatin, ilmansuodatin, tuuletusaukon ritilä, pakoputki ja 4,5 tunnin työt päälle. En usko että veloitti niitä kun joku kävi kaupasta hakemassa osia? No kaikki yhteensä kuitenkin 540€, miusta ihan kohtuullinen.
Ollaan auton säilytyspaikassa, ihan tää on caravanparkki palveluineen mutta oli edullinen, 12€/yö. Sen voi maksaa siitä että auto on turvassa tän viikon. Tyhjenneltiin tankit ja kemssa, laitettiin petivaatteet peseytymään jotta on sitten mukava tulla puhtaisiin. Auto siivottiinkin jo eilen. Kaikki meni jotenkin tosi jouhevasti tänään! Hyvä fiilis! Kun kone peseytynyt niin pääkaupuntiin matkamme vie. Maurilla on jo eka lento myöhässä, ennustelee hyvää. Otti tietysti halvan jossa useita lentoja, meidän Mauri. Niin teen kyllä itekin yleensä. Jatketaas tästä, seuraava päivitys Lissabon.

Leave a comment