Aina jaksetaan puhua talouskasvusta, vuodesta toiseen televisiossa, A–Studiossa pauhataan että miten siihen taas päästäisiin? Että miten me pärjätään ilman talouskasvua?
Mietitäänpäs sekunti. Mitä on talous? No sille on monta määritelmää, mutta yleisin yleistys lienee bruttokansantuote, yleensä vielä kansallinen (mikä hullua). No mitkäs tähän vaikuttaa? Kulutus verrattuna kokonaisuuteen?
Voiko tästä edes johtaa mitään muuta lopputulosta kuin että “talous” kasvaa aina, vääjäämättömästi. Jos vaan kuluttajien määrä kasvaa, niin kuin se tuntuu kansainvälisesti tekevän, niin talous kasvaa ikuisesti. Tietysti jos kuluttajat, me ihmiset, päätämme yhtäkkiä lopettaa kuluttamisen, niin sitten se hiipuu (mikä olisi kyllä se ainoa oikea tapa selvitä). Mutta monestiko näin on pitkässä juoksussa käynyt?
Entä inflaatio, sen mainostetaan laskevan taloutta. Mutta sehän nostaa hintoja, joka nostaa numeroita joita pyöritämme taloudessamme. Talous kasvaa. Tietysti inflaatio myös vähentää kulutusta hetkellisesti, mutta pitkässä juoksussa, sekin kasvattaa taloutta. Mikään ei puhu sitä vastaan ettäkö talous ei kasvaisi, mitä kohkaatte?
Ihan turha oravanpyörä, mitä tästä edes keskustellaan? Ns. fiksut ihmiset siellä aastudiossa puhuvat miten saadaan talous kasvamaan, tuotantoluvut nousuun? Samaan aikaan samat ihmiset, tai ainakin samoista firmoista olevat ihmiset yrittää puhua että olisi tämä maapallokin pelastettavana. Talouskasvulla? Juu… Pitää ihan henkeä vetää.
Tehokkuus kyllä tulee nousemaan ja pian, tekniikka tulee sen tekemään, talous jatkaa kasvuaan sen kautta. Tuotantotehokkuushan on yksi talouskasvuun luettavista määreistä. Mutta mitäs sitten? Jos tuotantotehokkuus menee äärimmilleen niin kukaan ei enää tienaa mitään, kukaan ei voi kuluttaa? Lisäksi on laskettu että syntyvyyden laskiessa, viidessäkymmenessä vuodessa, ihmiskunta alkaa supistumaan. Talous ei enää kasvakaan. Mitäs sitten sanotte A-Studio ihmiset? Siinä vaiheessa on hyvä jos on oma porkkanamaa ja perunoita ja kalastusvälineet ja taidot siihen. No, siihen menee satoja vuosia, voi olla että nuoriso alkaa taas lisääntymäänkin. Mutta talous, turhake. Tuhlake. Minä ainakin vähennän kulutusta, niissä missä henkisesti vain voin. Joissakin en voi enkä halua. Mutta esim vaatteita ostan vaan kuin on tarve, osan korjaan itse. Ei se mitään auta, tiedän sen, mutta onpahan parempi mieli lentää etelään kun on edes jotain tehnyt, tuhlaan kaiken sen sekunneissa. No, en ole katsomassa vaikka haluaisin, kun tilanne on.
Odotan.

Leave a comment