Kaikenlaista jupinaa matkailusta ja varsinkin asian vierestä, eikä varmasti aina matkailuautolla

Terve! Se on matkailija Mika täällä! Rakennusmestari, IT henkilö, osa-aika unelmoija ja täysipäiväinen tarkkailija.
Aamulla aikainen lähtö ferrylle josta taksi lentokentälle, Kimi jää siihen ja lentää kotiin Malesiaan, työt kutsuu. Mie jatkan Jomtienille pariksi yöksi ja siitä sitten tiistaina 7.pv Bangkok kentälle josta lento Ubon Ratchathani. Sain lennon samalle jossa Jankan Eläinpuiston äiät on, heillä jatkosuunnitelma hallussa, kai jotenkin bussilla eteenpäin Laosiin. Paksong City, Ban Gnik, Laos noin niiku…
Kierrelty vähän saarta ympäri, vesiputouksilla uimassa kalojen kanssa. Sitten hieman paikallisessa bayoussa tutustumassa veden päällä asumiseen. En tiä mitä nää syöttää näille kanoille? Mutta tuskin samaa kuin suomessa. Aika korkea saari, paljon kauniita maisemapaikkoja. Nyt oli erikoinen uni! Mulla monestikin jatkuu sama uni jos herään ja menen takaisin nukkumaan, vaikka ns heräisikin välillä, kävisi vessassa…
Palattiin sitten Thailandiaan kun tuli yllättäviä vieraita Pirkanmaalta. Pari pv Jannen ja Jennin kanssa ja aikomuksena oli että koh samet mutta kaikki paikat myyty täyteen. Lopulta tuntui ettei maistakaan tunnu löytyvän mitään majoitusta uudeksivuodeksi. No, onneksi Ilkka sai järjestettyä meille huoneen täältä changilta vaikka tässäkin aluksi sanottiin ei oota. Nyt sitten tämä viikko tässä. Valkeakosken…
Joulu on taas joulu on taas, kattilat täynnä pitsaa/tonnikalaa! Eipä oo jouluruokia löytyny vielä, mutta hyviä kylläkin. Esimerkiksi tämä. Tonnikalaa ja muuten ihan parhaasta päästä, vähän kalliiksihan tuli kun 200000 maksoi, mutta elämä on? Lohdutukseksi otin varpaisiin väriä. Täällä vaan sataa koko aika, ekaa kertaa pitkikset käytössä ja ihan tarpeesta. Kimille piti ostaa hattu että…
Joo, miun piti kirjotella ja kuvata joulu illallisesta. Piti olla 20.12. eka. No pieni kielimuuri vissiin ku liputki olin ostanu mut paikalle mennessä sanottiin et ei se oo ku aattona. Ja kellonaikakin oli mennyt väärin. No, nyt ollaan jo Vietnamissa ja Kimi oli keksiny jonkun Kanadalaisen mestan josta saa joulueväät. Jotain sentään. Tuskin saan kuvaa…